Leuʹdd - kolttasaamelainen musiikkiperinne

Leuʹddaaminen on kolttasaamelaista lauluperinnettä ja melodista tarinankerrontaa. Se on tyypillisesti ihmisiin liittyvien tarinoiden ja muistelusten kertomista erityisellä laulutavalla ja erityisellä leuʹdd-kielellä. Ennen vanhaan lähestulkoon jokainen leuʹddasi, tavallisimmin arkisia töitä kuten käsitöitä tai porotöitä tehdessään, kalaverkkoja selvitellessään tai porolla ajaessaan, tai illan istujaisten yhteydessä.

Kirjoittaja Anna Lumikivi

Lauluperinnettä ja tarinankerrontaa

Leuʹddaaminen on kolttasaamelaista lauluperinnettä ja melodista tarinankerrontaa. Se on tyypillisesti ihmisiin liittyvien tarinoiden ja muistelusten kertomista erityisellä laulutavalla ja erityisellä leuʹdd-kielellä, joka poikkeaa tavallisesta kolttasaamelaisesta puhekielestä. Tyypillisesti tiettyä ihmistä kuvataan kertomalla hänen elämäänsä liittyvistä tapahtumista kuten kosinnasta, avioitumisesta tai jostain muusta merkittävästä tapahtumasta. (Jouste; Lumikivi 2019 – Kolttasaamelainen musiikkikulttuuri, Saamelaismuseo Siidan Sääʹmjieʹllem-internetsivu, 2019). Leuʹddit voivat kuitenkin käsitellä myös eläimiä tai kolttasaamelaiselle yhteisölle tärkeitä paikkoja.

Petsamon alueella leuʹdd kaikille kuuluvaa

Vanhana aikana, kolttasaamelaisten yhä asuessa Petsamon alueella oli leuʹdd, kuten musiikki muutenkin kaikille kuuluvaa. Lähestulkoon jokainen leuʹddasi, tavallisimmin arkisia töitä kuten käsitöitä tai porotöitä tehdessään, kalaverkkoja selvitellessään tai porolla ajaessaan, tai illan istujaisten yhteydessä. Olennaista ei ollut se, kenellä on hyvä lauluääni, vaan jokainen leuʹddasi omalla äänellään. Leuʹdd onkin pohjimmiltaan enemmän tarinankerrontaa kuin “laulamista”, ja siinä toimivat samanlaiset lainalaisuudet. Jokainen esittää leuʹddin omalla tavallaan, samalla tavoin kuin jokainen kertoo ulkomuistista tuntemansa tarinan omalla tavallaan. Sanat voivat olla eri esityskerroilla myös samalla henkilöllä erit, sillä kukapa meistä opettelisi tutun tarinan ulkomuistista sana sanalta. Samalla tavalla melodia saattoi olla erilainen vaikka jokaisella esityskerralla. Leuʹddissa oli siis vanhana aikana läsnä vahva improvisoinnin ilmapiiri. Ilpo Saastamoinen kuvaa aihetta Son vuäinn-julkaisussa näin:

“Lyhyesti sanottuna niitä on mahdoton laulaa ulkomuistista. Sekä laulettu teksti että melodia muodostuvat vasta esityksen aikana, joten jokainen esityskerta on uniikki, ainutlaatuinen. On tallennettu yrityksiä laulaa leuddia kahdestaan, mutta ainoaksi järkeväksi mahdollisuudeksi jää tällöin vuorottelu, koska yhteinen sävel katoaa muutamassa sekunnissa.” (Saastamoinen 2008, 5–11)

Sinfonian rakenne

Leuʹddin rakenne vastaa monimutkaisuudessaan sinfonian rakennetta ja leuʹddeissa on aina läsnä rytmisen moniselitteisyyden vaara. Myös melodian hahmottamiseen ja leuʹddien nuotintamiseen liittyy kaksiselitteisyyttä esimerkiksi asteikkojen määrittelyssä. Leuʹddeista löytyy melodioita, joissa duuri- ja molliterssi vaihtelevat, samoin kuin molliasteikkoja, joissa jokaisen fraasin päätössävel on puoli sävelaskelta matalampi, kuin minkä länsimaisen musiikin teorian perusteella me ymmärrämme asteikon perussäveleksi. Saastamoinen antaakin neuvon lukijoilleen: “Älä kuvittele tietäväsi, kuinka itäsaamelaisten tulisi hahmottaa omaa musiikkiaan, joten älä koskaan anna tätä koskevia ohjeita tai väitä pentatoniikalla tai yläsävelsarjoilla olevan jotain tekemistä tässä yhteydessä.”

Leuʹddissa sanat suuremmassa ja tärkeämmässä roolissa

Näin ollen en itsekään edes kolttasaamelaisena lähde sen kummemmin analysoimaan perinteisten leuʹddien melodiaa tai rytmiikkaa. Sen leuʹddien melodioista voi kuitenkin sanoa, että niistä valtaosa on kuulokuvaltaan mollivoittoisia. Lisäksi todettakoon, että kaikki leuʹddit eivät ole melodialtaan ja rytmiltään yhtä monimutkaisia, sillä useat modernit leuʹddit muistuttavat melodialtaan länsimaisia (esimerkiksi venäläisiä, suomalaisia tai norjalaisia) lauluja, joiden melodioita onkin voitu myös lainata niihin. Leuʹddissa sanat ovat ikään kuin suuremmassa ja tärkeämmässä roolissa kuin melodia ja rytmi.

Kielellisesti haastava leu´dd

Leuʹdd on myös kielellisesti haastavaa, sillä leuʹddeissa käytettävä kieli poikkeaa puhutusta koltansaamen kielestä. Leuʹddeissa käytetään sanoja, joita puhutussa kielessä ei ole, yhtenä esimerkkinä njeeǯǯ(a)žam(â), jolla leuʹddeissa viitataan leuʹddin kohteen äitiin. Puhutussa kielessä äiti on jeäʹnn, ja leuʹdd-kielen äitiä kuvaava sana viittaa enemmänkin sanaan njeʹǯǯ, joka tarkoittaa rintaa (njeeǯǯaž = hellittelymuoto rintanen, ja njeeǯǯžam = rintaseni). Koltansaamen sanat päättyvät tavallisesti konsonantteihin, joten leuʹddeissa niihin lisätään loppuun ja myös keskelle sanaa ylimääräisiä vokaaleja, jolloin niistä tulee helpommin laulettavia. Tyypillistä on myös ylimääräisten tavujen lisääminen sanojen väleihin, loppuun tai keskelle. Tällaisia tavuja ovat mm. ǥo, veʹt, -a, -i, -ju, tai sanoihin liittyvien tavujen toistaminen (esimerkiksi niõđâž –> niõđâžažam). Leuʹddien kieli on melko kryptistä, eikä niiden sisältö välttämättä aukea, vaikka kieltä ymmärtäisikin. Ne kertovat oikean elämän oikeista tapahtumista, mutta tapahtumista harvoin kerrotaan suorasanaisesti, vaan enemmänkin kautta rantain. Henkilö, jolla ei ole taustatietoa yhteisön sisältä ja leuʹddiin liittyvien henkilöiden elämästä, ei välttämättä edes ymmärrä, mistä leuʹdd todella kertoo. Esimerkiksi poroista leuʹddaaminen viittaa yleensä samalla ihmisiin. “Naida (tai mennä) yli poron sarvien” tarkoittaa “mennä vastentahtoisesti miehelle”. (Saastamoinen 2008, 12). Jos taas sanotaan, että “olet minut juonut”, se tarkoittaa sitä, että leuʹddin kohde on luvattu vaimoksi jollekin. Toisinaan edes kolttasaamelainen yhteisö itse ei ymmärrä leuʹddien sanojen todellista merkitystä, ja niistä voidaan tehdä monenlaisia, toisistaan poikkeavia tulkintoja.

Luvallista ja suotavaa varioida

Muuhun saamelaiseen perinteiseen musiikkiin verrattuna leuʹdd on mollivoittoista, ja siinä on useimmiten todella paljon enemmän sanoja kuin vaikka joiuissa tai livđeissä. Leuʹddit voivat olla myös eeppisen pitkiä, jopa 15-minuuttisia. Toisaalta osa leuʹddeista on kovinkin lyhyitä, ja tämäkin riippuu leuʹddin esittäjästä. Samalla tavalla kuin tarinankerronnassakin, toiset kertovat yksityiskohtaisemmin ja toiset keskittyvät enemmänkin yleisiin, suuriin linjoihin. Myöskin se on leuʹddeissa erilaista verrattuna joikuihin ja livđeihin, että leuʹdd-melodiaa on aivan luvallista ellei jopa suotavaakin varioida oman näköisekseen ja kuhunkin hetkeen ja tunnelmaan sopivaksi. Toki en tiedä varmuudella, etteikö muissakin saamelaisissa musiikkiperinteissä olisi tällaista piirrettä, mutta en ole ainakaan sellaisesta toistaiseksi kuullut. Leuʹddeissa myös “lauletaan” useimmiten lähinnä sanoilla, eikä ylimääräisten tavujen (vrt. joikutavut) käyttäminen melodiassa ole kovin yleistä, tosin niitäkin joskus kuulee. Niiden käyttö on kuitenkin huomattavasti vähäisempää verrattuna muihin saamelaisiin musiikkiperinteisiin.

Arkisen elämän rytmittäjä

Nykypäivänä leuʹdd ei valitettavasti ole enää niin luonnollinen ja suuri osa kolttasaamelaisten elämää kuin ennen vanhaan, eivätkä siis kaikki kolttasaamelaiset nykypäivänä osaa leuʹddata tai välttämättä edes tiedä, mitä leuʹdd on. Leuʹdd voikin olla nykypäivän kolttasaamelaisille melko haastava laji kaikessa monimutkaisuudessaan, ja modernimmat leuʹddit ovat selviytyneet ajan hampaasta perinteisempiä ja improvisoidumpia paremmin. Leuʹdd kuitenkin elää edelleen, ja onneksi sitä esittää edelleen useampikin kolttasaamelainen. Lisäksi on useampia (yleensä vanhempia) kolttasaamelaisia, jotka kyllä leuʹddaavat, mutta eivät tee sitä julkisesti. Tämä on hyvin luonnollista, sillä leuʹddia ei ole alun perin tarkoitettu varsinaisesti esiintymisiä varten, vaan arkisen elämän rytmittäjäksi. Leuʹdd on ollut jo ammoisina aikoina ehkä enemmän vanhempien ihmisten taiteen laji. Sitä ei ole varsinaisesti opetettu nuoremmille sukupolville, vaan se on ikään kuin puhjennut itsestään kukkaan yksilössä ajan ollessa kypsä. Valtaosa tallennetuista leuʹddeista niin ajoilta evakkojen jälkeen kuin myös ajoilta ennen evakkoja on varttuneemmalta väeltä, ja myös kirjallisten lähteiden valossa vaikuttaisi siltä, että kaikkein eniten on aina leuʹddannut vanhempi väestö. Tätä teoriaa tukee myös se, että oma mummoni alkoi leuʹddaamaan vasta vuotta ennen kuolemaansa, jolloin hän oli pitkälti yli 85-vuotias.

 

LÄHTEET:

Kolttasaamelainen musiikkikulttuuri – Saamelaismuseo Siidan Sääʹmjieʹllem-internetsivu, Marko Jouste; Anna Lumikivi (2019)

Ilpo Saastamoinen – Son vuäinn – Hän näkee – kolttasaamelaisten leuddeja Kuolasta (2008)

Saamelaisen musiikkiakatemian opiskelija

Kirjoittaja Anna Lumikivi

Anna (opiskelija 2017-2018 and 2019-2020), kertoo henkilökohtaisesta suhteestaan leu´ddiin:

“Leu’ddissa esimerkiksi on aivan erilainen tekniikka kuin laulussa yleensä. Oppiminen on aika hidasta ja vaatii kärsivällisyyttä, mutta se palkitsee. Tämä kuvastaa hauskasti kolttasaamelaista mentaliteettia, että välillä kestää kauan päästä jyvälle. Kukaan ei ollut koskaan kuullut mummoni leu’ddaavan, mutta vuotta ennen kuolemaansa hän rupesikin yhtäkkiä leu’ddaamaan. Sain onnekseni äänitettyä muutaman leu’ddin. Olen päässyt siis oppimaan suoraan mummoltani. Äänitin leu’ddaamista puhelimella ja sattui niin, että mummon huonekaveri katseli juuri televisiota volyymit kaakossa. Sanoista oli vaikea saada selvää. Siispä olen kirjoittanut niihin uusia sanoja ja jatkojalostanut niitä. Melodia itsessään on silti siirtynyt ja juuri nämä leu’ddit ovat sydäntäni lähimpänä. Leu’ddissa on tavallista, että samoja tarinoita kerrotaan eri melodioilla ja toisinpäin: Mikään ei ole kiveenhakattua ja oma tyyli saa näkyä.”

Linkkejä