Musiikista ammatti

Saamelainen musiikkiakatemia kouluttaa musiikin alan osaajia musiikkielämän kaikille osa-alueilla. Saamelainen perinteinen ja moderni musiikki kiinnostavat yhä laajemmin ympäri maailmaa, joten musiikkialalla onkin tarvetta monenlaiselle musiikin ammattilaiselle.

Musiikin ammattilaiseksi

Musiikin tekemisessä tarvitaan säveltäjää, sanoittajaa ja sovittajaa. Musiikin markkinoinnin eri vaiheissa tarvitaan tuottamisen taitoja. Soittajana tai laulajana voi olla orkestereissa ja muissa kokoonpanoissa. Konserteissa ja musiikin äänityksessä tarvitaan tarkkakorvaista äänitarkkailijaa.

Opettajaksi

Opetustehtäviä musiikin alalla on monenlaisia ja oppilaita on vauvasta vaariin. Musiikin ammattilainen voi olla myös ohjelmapalveluyrittäjä kasvavalle matkailusektorille, saamelaisalueelle suuntautuvassa matkailussa on kysyntää saamelaiskulttuurin mukaiselle aidolle ja oikealle ohjelmapalvelulle.

Opinnot auttavat

Opinnoissa tulee esille mistä muusikon toimeentulo muodostuu, miten markkinoida ja luoda verkostoja ja miten musiikin taiteilijan tulee myös oppia hakemaan apurahoja itsensä kehittämiseen.